23. tammikuuta 2012
Wuxin kaupunki on Peking–Shanghai-luotijunaradan varrella, ja sinne rakennetaan merkittävää uutta infrastruktuuria, kertovat WSP:n siltayksikön päällikkö Sami Niemelä ja professori Pekka Salminen PES-Arkkitehdeista.
Silta tulee yli seitsemän miljoonan asukkaan Wuxin kaupungin Xidong New City alueen keskeiselle puistoalueelle, lähelle uutta luotijuna-asemaa. Wuxin oopperataloa parhaillaan suunnitteleva Pekka Salminen kutsuttiin kävelysillan suunnittelukilpailuun ja hän pyysi WSP Finlandin mukaan PES-Arkkitehtien kumppaniksi.
”Sillan on määrä ylittää pieni järvi ja tukeutua järven keskellä olevaan saareen. Teimme kilpailuun ehdotuksen, jossa on pelkistettyä suomalaista muotoilua ja kiinalainen tarina. Työnimi on The Dancing Bridge, koska saarelle sijoitetut kallistetut pylväät muistuttavat tanssivaa paria”, kertovat voittaneen ehdotuksen suunnittelijat Sami Niemelä ja Pekka Salminen.
”Rakenteellisesti teemme vinoköysisiltaa, jonka kansirakenne on liittopalkki eli siinä on runko teräspalkeista ja betonikansi. Runko verhoillaan ruostumattomalla teräksellä. Silta tekee loivan s-mutkan. Kiinalaisessa perinteessä se tarkoittaa, että vaara ei uhkaa kulkijaa, vaan paha eksyy mutkassa”, Sami Niemelä kuvaa.
”Wuxia kehitetään vauhdilla, joten sillan suunnittelu lähtee heti käyntiin ja sillan pitäisi valmistua vielä tämän vuoden aikana”, Niemelä jatkaa.
WSP Finland on voittanut viime vuosina kotimaisia silta- ja kaupunkiympäristösuunnittelukilpailuja Turussa, Helsingissä, Tampereella, Porissa, Joensuussa ja Kajaanissa sekä Vietnamissa ja Intiassa.
”Kun esittelin työryhmää tilaajille, WSP:n referenssit ja maine tekivät vaikutuksen. Nimi oli jo tiedossa”, sanoo useita kohteita Kiinaan viime vuosina suunnitellut Pekka Salminen.
”Kilpailuvoitto on meille tärkeä etappi Kiinassa. PES-Arkkitehtien ja WSP:n yhteistyö osoittaa, että suomalainen huippusuunnittelu menestyy myös maailman tärkeimmällä kasvualueella”, WSP Finlandin toimitusjohtaja Kirsi Hautala sanoo.
Lisätietoja:
siltayksikön päällikkö Sami Niemelä, puh. 0400 157 998 ja
toimitusjohtaja Kirsi Hautala, puh. 040 845 5481


Kuvassa WSP:n siltatiimi vasemmalta edestä: Ilkka Ojala, Kalle Nikula, Simon de Neumann ja Sami Niemelä.