Asiantuntijayrityksen tärkein pääoma ovat osaavat ja motivoituneet ihmiset, jotka ovat ylpeitä työstään ja yrityksestään. WSP:n henkilöstöpolitiikan lähtökohtana on tasa-arvoisten mahdollisuuksien luominen ja osaamisen kehittymiseen kannustaminen. Tavoitteena on yksilöä kunnioittavan sekä luovuutta, avointa yhteistyötä ja vastuunottoa kannustavan työilmapiirin edistäminen.
Kasvustrategiamme tarkoittaa, että voimme tarjota lukuisia mahdollisuuksia henkilöstöllemme työuran eri vaiheissa. Yhteisten päämääriemme saavuttamiseksi työntekijöidemme työtä ohjaa yhteiset visiomme ja arvomme. Myös globaalin brändimme, IT-verkostoinfrastruktuurimme ja yhteisten tietokantojemme avulla varmistamme, että henkilöstömme kokee olevansa osa yritystä riippumatta heidän työpaikkansa sijainnista tai toimialasta.
WSP on sitoutunut tukemaan kaikkia työntekijöitään urakehityksessä hyvien koulutus- ja kehitysmahdollisuuksien kautta. Monialaisena, kansainvälisenä konsernina pystymme tarjoamaan hyvät urakehitysmahdollisuudet sekä kilpailukykyiset työsuhde- ja palkkaedut.